6. Kaatuneiden upseerien patsas

Kaatuneiden upseerien patsas kunnioittaa sodissa vuosina 1939-45 kaatuneiden upseerien muistoa. Jalustaan muurattu lieriö sisältää kaatuneiden 4 913 upseerin nimet. Esityksen patsaan pystyttämiseksi teki reserviupseerikurssin 84 hallitus tammikuussa 1955.

Patsashankeen toteuttamiseksi perustettiin Pro Patria rahasto varojen keräämiseksi. Valtakunnalliseen hankkeeseen lähtivät mukaan kaikki maan upseerijärjestöt. Patsas paljastettiin juhlatilaisuudessa syyskuun 9. päivänä 1957. Patsaan paljastustilaisuuteen osallistui tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja tuhatpäinen kutsuvierasjoukko. Patsaan on veistänyt kuvanveistäjä Kalervo Kallio. Veistäjänsä mukaan patsas kuvaa upseerien ja miehistön välistä luottamusta. 

Patsaan jalustassa on runoilija Yrjö Jylhän runoteksti: ”TE ETTE TURHAAN KAATUNEET, TE ETTE TURHAAN TAISTELLEET”.

KALERVO KALLIO

Kuvanveistäjä Kalervo Kallio oli yksi aikakautensa merkittävimmistä muotokuvanveistäjistä. Neljän eri vuosikymmenen aikana Kallio saavutti mainetta monumentaaliteosten ja muotokuvien tekijänä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Hänen malleinaan ovat istuneet mm. Yhdysvaltain presidenteistä Hoover ja Truman, Nobel-fyysikko Albert Einstein, Monacon ruhtinas Rainier sekä Espanjan diktaattori generalissimus Franco.

Tähtimäinen linnoitus

Haminan symmetrisessä linnoitusmallissa ympyrä jaettiin neliöillä geometrisesti siten, että syntyi kahdeksankulmainen monikulmio.

Tällaisia tähtimäisiä linnoituksia, joiden sisällä on ympyräasemakaavan muotoinen kaupunki, on Euroopassa jäljellä enää kaksi: Hamina ja Palmanova.

Historia elää Haminassa

© 2023 haminanmuseokatu.fi. All rights reserved.